Kaivokselan alueen yritykset ja yhteisöt ovat myös osa kaupunginosamme yhteisöä ja osa on myös lähtenyt kannatusjäsenenä tukemaan Kaivoksela-seuran toimintaa alueen elinvoiman ja viihtyvyyden hyväksi.
Tänä vuonna pyrimme esittelemään näitä kannatusjäseniämme ja Kaivokselan yhteisöä.
Ensimmäisenä tutustumiskohteena on Evin Pizzeria Kaivokselan vanhan ostoskeskuksen sydämessä. Miten ravintolan kurdinkielinen nimi onkaan varsin runollinen ja sopii yrittäjän filosofiaan…?
Evin Pizzeria tarjoaa niin herkullisia liharuokia, lounasta kuin ihania ja täysin vegaanisia vöner-pizzoja. Työteliäs yrittäjä Ramazan Bakac, suomenturkkilainen kurdi, joka on asunut Suomessa 23 vuotta, korostaa ihmisten merkitystä ja lämminhenkistä kohtaamista pizzeriassaan. Hänelle asiakaspalvelu on sydämen asia, mikä näkyy asiakkaiden iloisessa tervehtimisessä ja kuulumisten kyselemisessä. Iso osa asiakkaista on ilmiselvästi jo hyvin tuttuja.

Kaivokselan yhteisö ja ostoskeskuksen tulevaisuus ovat Bakacille tärkeitä. Hän unelmoi eläväisemmästä ostarista ja toivoo, että se säilytetään ja elävöitetään esimerkiksi kesätapahtumilla.
Ja niin se ravintolan nimi… Evin, tarkoittaa kurdiksi “rakkaudessa”, mikä heijastaa Bakacin filosofiaa: kaikki lähtee ihmisistä ja välittämisestä.
Iso kiitos Evin pizzerialle kannatusjäsenyydestä ja iso suositus heidän pizzoilleen!
Käykää kurkkaamassa https://www.pizzeriaevin.fi/